RYHMÄPUHEENI LAHDEN KAUPUNGIN 2021 TALOUSARVIOSTA

Keskiviikko 25.11.2020 klo 10.19


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut!

Lahdella on mahdollisuus olla Suomen paras ja menestynein kaupunki. Mahdollisuus, jos me päättäjät teemme oikeita ratkaisuja, emmekä unohda kaupunkimme asukkaita ja yrittäjiä, heitä ketkä tekevät kaupungista onnellisen ja menestyvän. Meidän päättäjien tehtävä ei ole keksiä lahtelaisille suuruudenhulluja visioita, vaan mahdollistaa ihmisten hyvä olo ja yrityksille hyvä alusta yrittää.

Hyvä olo tulee turvallisuuden tunteesta, työllisyydestä, hyvistä palveluista, sekä ystävällisistä ihmisistä. Vaikka olemme pala Suomea ja Euroopan unionia, niin Lahti on paikkana arvokas, eikä omaisuuttamme saa kevyesti myydä kasvottomille ulkomaisille sijoittajille. Sijoittajille, ketkä käyttävät tuottonsa muuhun kuin suomalaisen hyvinvoinnin rakentamiseen. 

Perussuomalaiset ovat puolue, joka toiminnassaan on lahtelaisten asialla. Me pidämme jalat maassa, emmekä kannata hankkeita, joiden miljoonakulut toteutuessaan ovat vahingollisia Lahden ja lahtelaisten hyvinvoinnille. Perussuomalaiset haluavat edistää ja suojella lahtelaisten etua. Emme hyväksy sitä, että nykyiset valtapuolueet ajavat vain oman ryhmän omia etuja ja haluavat veronmaksajien kustannuksella perustaa ja säilyttää omia suojatyöpaikkojaan äänestäjien kustannuksella.

Lahtelaiset eivät kaipaa asuinalueiden eriytymistä, liikkumisen rajoittamista keskustassa, päihteiden käytön lieveilmiöitä, eikä varsinkaan päättäjien erkaantumista tavallisten lahtelaisen arjesta. 

Lahtelaiset eivät halua keskustavisio Liisuja hankaloittamaan arjen liikkumista. Lahti ei tarvitse veronkorotuksia, joilla Liisut ja eräiden puolueiden haaveet raitiovaunuista ja muista viherhaaveista toteutettaisiin. Veronkorotukset syövät ihmisten kulutusta ja kurjistavat yrittäjien menestysmahdollisuuksia.

Lahti ei ole metropoli, eikä sen tarvitse metropoliksi tullakaan. Lahden ei tarvitse olla kulttuuripääkaupunki, eikä ympäristöpääkaupunki. Vaan Lahden pitää olla turvallinen, siisti ja viihtyisä kaupunki, niin lapsille, nuorille, opiskelijoille, työssäkäyville, yrittäjille ja eläkeläisille. Tämä luo pohjan sille, että saamme Lahteen uusia veronmaksajia, sekä investointeja.

Nykyisellään väestökasvumme laahaa olemattomana. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Lahdessa olisi vuonna 2040 arviolta saman verran asukkaita kuin nyt. Väestömme ikääntyy, mutta epäedullinen muuttoliike kuormittaa Lahden taloutta nyt ja tulevaisuudessa. Lahti houkuttelee vain maahanmuuttajia, keiden työllistyminen on kaikkein haastavinta, työttömyysasteen ollessa jo muutenkin korkealla tasolla.

Me perussuomalaiset olemme vastustaneet ilmastotavoitteiden kiristämistä, veronkorotuksia, pormestarimallia ja keskustavisio Liisua. Näillä asioilla on suuri negatiivinen vaikutus lahtelaisten talouteen. Perussuomalaiset olivat ensimmäinen puolue, joka kertoi vastustavan pormestarimallia ja veronkorotuksia. Sen jälkeen monet muut puolueet seurasivat perussuomalaisten esimerkkiä. Samaa toivomme nyt Liisun kohdalla, jota me olimme ensimmäisinä vastustamassa. Perussuomalaiset ovatkin lahtelaisten edelläkävijäpuolue. Me ilmoitimme myös ensimmäisinä, ettemme hyväksy opettajien ja koulunkäyntiavustajien irtisanomisia. Ja tämä me yhdessä estettiin.   

Soijalatte-hipstereiden päiväuni, Lahden keskustavisio LIISU 2030 on torpattava. Toteutuessaan Liisu tuhoaisi yritysten elinvoiman keskustassa lopullisesti. Katujen katkaisuilla ja kavennuksilla, sekä todella alhaisilla ajonopeuksilla ruuhkautettaisiin keskusta ja keskustan kehä totaalisesti. Samalla rasitettaisiin taloussuunnitelmavuosia rankalla kädellä.

Olisihan Liisu tietyille puolueryhmittymille lottovoitto Lahdessa. Keskustassa olisi enemmän tilaa jäljestää ilmastomarsseja, sekä ”moderneja” taidetapahtumia.

Nyt näillä Liisu-puolueilla onkin kiire saada keskustavisio hyväksytyksi, kun vaalien jälkeisen valtuuston valtasuhteista ei ole tietoa. Toisaalta osa Liisun kannattajista ei haluaisi äänestää siitä vielä ennen vaaleja, ettei se vaikuttaisi omaan äänimäärään. Siksi meidän perussuomalaisten mielestä Liisu olisi hylättävä nyt välittömästi kokonaan.

Meillä ei ole keskusta kehittämisen kanssa mikään kiire, vaikka viranhaltijat niin väittävätkin. Lahden keskustan järkevä kehittäminen voidaan aloittaa täysin alusta ja uuden valtuuston toimin.

Jos lahtelaiset haluavat muutosta kohti parempaa ja Lahdesta paremman paikan elää, niin kannattaa äänestää perussuomalaisia seuraavissa kuntavaaleissa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

Teemme yksityiskohtaisessa käsittelyssä seuraaviin asioihin vielä muutosesityksiä:

Lahti-konsernin yleisiin tavoitteisiin haluamme lisätä, että ”Konserniyhtiöiltä edellytetään, sekä vaaditaan, että niiden kannattavuus ja taloudenpito on sillä tasolla, että niiden käyttötaloutta ei ole tarvetta tukea kaupungin taloudellisilla panostuksilla, kuten oman pääoman ehtoisilla lainoilla tai osakepääoman korotuksilla.” Emme siis halua, että kaupunginjohtaja jakelee kuntalaisten euroja yhtiöille, joiden toiminta ei ole kannattavaa.

Haluamme myös poistaa yhtiökohtaisista tavoitteista sanat ”merkittävä”, kun velvoitetaan yhtiöitä osallistumaan Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -ohjelman toteutukseen. Samalla haluamme poistaa konsernipalveluiden vastuualueelta 700 000 euroa, jotka valtuusto on upottamassa Euroopan ympäristöpääkaupunkivuoden 2021 hankkeen rahoitukseen. Emme halua tuhlata kuntalaisten rahoja hankkeeseen, joka ei ennakkolupauksista huolimatta kiinnosta edes lahtelaisia yrityksiä, eikä naapurikuntia. Vaikka muuta meille uskoteltiin. Käytetään näitä euroja ennemmin huumeidenvastaiseen työhön, millä on huomattavasti suurempi vaikutus lahtelaisten arkeen, kuin ympäristöposeerauksella.

Me perussuomalaiset olemme tyytyväisiä, että kaupunginhallituksen talousarviokokouksessa museolle, orkesterille ja teatterille tehtiin menoleikkauksia, mutta se ei meille riitä. Esitämme museolle vielä 500 000 euron menoleikkausta, jonka pitää kohdistua LAD-museon tuomiin huomattaviin kustannuslisäyksiin. Orkesterille esitämme 250 000 euron tuen lisäleikkausta ja lisäksi teemme ponsiesityksen, jossa sivistyksen palvelualue selvittää vuoden 2021 aikana, voidaanko kaupunginorkesterin palvelut ostaa tulevaisuudessa nykyisiä kustannuksia edullisemmin ostopalveluna.

Me emme halua hukata lahtelaisten euroja Päijät-Hämeen alueelliseen vastuumuseoon, samalla kun naapurikuntalaiset maksavat saman lippuhinnan kuin lahtelaiset. Sama asia pätee orkesterin ja teatterin raskaisiin rakenteisiin.

Talonrakennusinvestoinneissa kaupungintalon perusparannukselta esitämme poistettavaksi 600 000 euroa, jolloin kaupungintalon perusparannus toteutettaisiin supistettuna. Matkakeskuksessa ihmiset joutuvat olemaan sään armoilla, mutta miksi kaupungintalon keskusaukio pitäisi kattaa virkamiehille ja päättäjille.

Teemme myös muutosesityksen talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksyminen. Kaupunginvaltuusto päättää, kohta 4. muutetaan seuraavaan muotoon:

”4. antaa kaupunginjohtajalle valtuudet myöntää vuoden 2021 aikana lyhyt- ja pitkäaikaista luottoa kaupungin määräysvallassa oleville konserniyhtiöille enintään 50 miljoonaa euroa. Lainavaltuudet tulee koskea ensisijaisesti investointien rahoitusta. Sellaisiin lainoihin tai muihin rahoitusmuotoihin, jotka ovat tarkoitettu konserniyhtiöiden käyttörahoitukseen, oman pääoman ehtoisiin lainoihin tai osakepääoman korotuksiin, on saatava kaupunginhallituksen suostumus, jos ne ylittävät valtuustokauden aikana 500 000 euroa yhtiökohtaisesti. Rahoitusta myönnettäessä on huomioitava kunkin yhtiön kannattavuus ja rahoituksen takaisinmaksukyky. Mahdollisten säätiöiden tai muiden yhteisöjen rahoituksiin luottovaltuus on kussakin tapauksessa 100 000 euroa yhden kalenterivuoden aikana.”

Näin me perussuomalaiset haluamme siirtää kaupunginjohtajalta valtaa kaupunginhallitukselle. Valtaa lisää päättäjille, ilman pormestarimallia.


Kommentit

23.5.2021 17.50  tuula muhonen

Hyvä, hyvä!. Kaikki puheessasi vastaa minunkin ajatuksia.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini