KUN EU TARVITSEE MAKSAJAA, NIIN SUOMI AVAA LOMPAKON

Maanantai 19.6.2017 klo 13.36


Kun USA:n presidentti Donald Trump ilmoitti, että USA tulee irtaantumaan Pariisin ilmastosopimuksesta, niin johan Suomen viher-vasemmistolainen kuoro alkoi hoilata vanhaa virttä, jossa vaaditaan, että meidän suomalaisten pitäisi hoitaa muidenkin maidenvelvoitteetSiis sama virsi jatkuu kuin ennenkin. Suomea vaaditaan hoitamaan muunkin maailman asiat hinnalla millä hyvänsäKoska meidän täytyy ja kyllä meillä on varaa. 

Ihan aluksi. Suomen osuus maailman CO2-päästöistä on 16 promillea ja jos Pariisin ilmastokokouksen tavoitteet toteutuvat, niin Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä pienenee vajaat 7 promillea. Tällä hetkellä Suomen hiilidioksidi kokonaispäästöt ovat 54 miljoonaa tonnia koko maailman 33 miljardista tonnista.

Koska osa EU-maista ei olisi halunnut ratifioida Pariisin ilmastosopimusta, niin siellä sovittiin, että ilmastopoliittiset tavoitteet toteutetaan taakanjaolla. Ja kun taakanjaosta puhutaan, niin sehän tarkoittaa aina sitä, että Suomi ja suomalaiset joutuvat maksumiehiksi. Niissä maissa, joissa päästöinvestoinnit olisivat suhteessa edullisimpia, pyritään nyt todella pieniin päästövähennyksiin. Kun taas maissa, joissa päästöinvestoinnit ovat kaikkein kalleimpia, niin pyritään maksimaalisiin päästövähennyksiin. Meniköhän taas niin kuin strömsössä?

EU:n eri maiden sähköntuotannon rakenteesta kivihiilen osuus on seuraavanlainen: Puola 92 %, Bulgaria 90 %, Romania 90 %, Tanska 48 % ja Saksa 46 % (tukee vieläkin ruskokivihiilituotantoa itäisessä Saksassa). Kun taas Suomen sähköntuotannossa kivihiilen osuus on vain 6,7 %! EU:n taakanjaossa päästökauppasektorin ulkopuolisten päästöjen vähennystavoitteet maille, joilla kivihiilen osuus sähköntuotannosta on noin 90 %, on seuraavanlainen: Bulgaria 0 %, Romania 2 % ja Puola 7 % (vaatii EU:ta tukemaan heidän uusien hiilivoimaloiden rakentamista). Kun taas Suomen päästöjen vähennystarpeet olisi käsittämättömät 39 %.

Pitäisikö Suomen tehdä Trumpit ja irtaantua Suomelle epäedullisista sopimuksista ja toteuttaa omaa ilmastopolitiikkaa. Voisimme hyödyntää niin sanottuja hiilidioksidisieppareita ja lisätä uusiutuvaa energiatuotantoa ilman yhteiskunnallemiljardeja tulevaisuudessa maksavia tukipaketteja. Näin voisimme päästä huomattavasti parempiin ilmastopoliittisiin tuloksiin ja voisimme vahvistaa omaa teollisuuttamme samalla kun monipuolistaisimme energiatuotantoamme.

Jälleen voikin todeta. Missä EU, siellä ongelma. EU sanelee meille kaiken ja me nöyristelemme ja kumartelemme heille. Mutta pääministerin ja valtionvarainministerin mukaan EU:ta ei saisi arvostella, koska mallioppilas Suomen pitää olla kiltti nettomaksaja ja otettava kaikki ”ihanuus” mukisematta vastaan, mitä Brysselistä meille määrätään. Sitten vielä ihmetellään, miksi me perussuomalaiset olemme EU-kriittinen puolue.

Erään vihertävän puolueen jäsen sanoi Brexitistä seuraavaa. Brittien on turha luulla, että EU neuvottelisi Britannian kanssa EU-eron ehdoista. Sillä EU tulee sanelemaan ehdot”.Näinhän se menee. EU sanelee kaiken ja sitten vielä ihmetellään miksi Britit haluavateroon sanelusta.


Kommentit

23.4.2019 18.53  Airi Kontturi

Mielestäni EU-papereihin pitäisi laatia jo liittyneistä maista kohta myös mahdollista EU:sta eroamista varten, koska eihän mailta voi odottaa pakkoa olla EU:n jäsen , jos asiat menevätkin huonompaan suuntaan samoin myös eurosta pitäisi voida erota ja ottaa oma valuutta käyttöön.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini