SUOMI EI SAA OLLA ELÄKEASIOISSA POHJOLAN JAPANI

Lauantai 9.2.2019 klo 11.52


Ennen puhuttiin, että Suomi olisi Pohjolan Japani. Toivon todella, ettei tulevaisuudessa näin ole. Nykyisin Japanin eläkeläiset tekevät etenevässä määrin rikoksia, että pääsisivät vankilaan ja syy siihen on yksinäisyys ja köyhyys. Tilastojen mukaan Japanissa yli 21 prosenttia vangeista on yli 65 vuotta täyttäneitä ja rikoksien uusimisprosentti on kaksinkertainen verrattuna nuoriin rikollisiin. Tosin yli 65-vuotiaiden rikokset ovat pieniä, mutta niistäkin annetaan huomattavasti Suomen tasoa pidempiä tuomioita. Miksi sitten Japanissa eläkeläiset tekevät etenevässä määrin rikoksia? Syynä on usein yksinäisyys ja etenkin köyhyys. Vankilassa on lämmintä, tarpeeksi ruokaa ja ilmainen sairaanhoito.

Meidän on pidettävä huolta siitä, ettei meille käy samoin tulevaisuudessa. Meillä on suuri joukko eläkeläisiä, jotkakitkuttelevat pienen eläkkeen turvin ja huoli huomisesta on läsnä päivittäin. Moni on tehnyt pitkän ja raskaan työuran, mutta silti eläke on voinut jäädä pieneksi ja toimeentulo on haastavaa. On lääkekuluja, lääkärilaskuja ja muutenkin eläminen kallistuu koko ajan. 

En halua Suomen ajautuvan Japanin tielle ja siksi asioille pitää tehdä pikaisesti jotain. Ensinnäkin taitettu indeksi pitää ensi vaalikaudella muuttaa vähintään puoliväli-indeksiksi ensimmäisen tuhannen euron osalta. Tämä kohottaisi etenkin pientä työeläkettä saavien ostovoimaa. Samalla eläkkeensaajien verotus pitää alemmissa tuloluokissa laskea vähintään samalle tasolle työtuloverotuksen kanssa.

Tiedän kyllä. Helpommin sanottu kuin tehty. Sillä vastustusta tulee jatkossakin taitetun indeksin muuttamiseksi. Onhan työeläkevarantoja vartioivien eläkeyhtiöiden hallitukset työnantaja- ja palkansaajajärjestöjen hallussa. Näistä palkansaajajärjestöillä vahva enemmistöminkä mahdollistaa ja varmistaa lakiSuomennettuna siis demarit hallitsevat meidän eläkevarantoja ja samaisen puolueen johdolla synnytettiin 90-luvulla nykyinen taitettu indeksi. Lipposen demarit löivät tahtia ja kokoomus, vihreät, vasemmistoliitto ja rkp olivat myötämielisiä,kun nämä viisi puoluetta päättivät aloittaa eläkeläisten kurittamisen. Eläkekattoakaan ei ole asetettu, vaikka se on yleisesti käytössä eri Euroopan maissa

Työnantaja ja työntekijä kustantavat kumpikin osan työeläkemaksusta ja maksu on sidoksissa työntekijän palkkaan. Ilman poikkeamia eläkettä kertyy 1,5 % vuosiansiosta. Mitä pienempi palkka, sitä vähemmän työnantaja ja työntekijä maksavat euromääräisesti työeläkemaksua ja sitä pienempi eläketulevaisuudessa. Mutta mitä jos pienimmistä palkoista työnantaja joutuisikin maksamaan suurempaa työeläkemaksua, mikä kerryttäisi suuremman eläkekertymän kuin 1,5 %? Vaikka 1,7 %. Näin pienituloiselle kertyisi suurempi eläke, kuin nykymallilla. Jajos työnantaja ei haluaisi maksaa korotettua työeläkemaksua, niin hän voisi nostaa työntekijän palkkaa, milloin korotettu palkka kerryttäisi tuolla 1,5 %:n eläkekertymällä suurempaa eläkettä kuin aikaisempi alempi palkka. 

Näin saisimme myös pienituloisille tulevaisuudessa kohtuullisen eläkkeen, millä tulisi toimeen myös normaalissa arjessa.Suomalainen kun ei voi hakea turvapaikkaa Suomesta, jolloin lämmin ja mieluinen ateria katettaan pöytään monta kertaa päivässä. Asumisen ja terveydenhoidon ollessa ilmaista, eikä lääkäriinkään tarvitse jonottaa useita viikkoja.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini