SEURAAVA SIIRTOLAISVYÖRY

Torstai 5.3.2020 klo 15.26


Valtioneuvosto päätti viime viikolla, että Suomi noutaa Välimeren alueelta 175 henkilöä. Ensisijaisesti ilman huoltajaa olevia alaikäisiä ja yksinhuoltajaperheitä. Kyse ei ole siis yksinhuoltajaperheiden lisäksi orpolapsista, vaan ilman huoltajaa tulevista, joiden perheet voivat tehdä kohta perhesidehakemuksen ja näin tulla lastensa perässä maahamme.

Suomen lisäksi, vain muutama Euroopan maa on lupautunut noutamaan turvapaikanhakijoita Välimeren alueelta. Tämä tieto on jo saavuttanut miljoonat Turkista Eurooppaan haluavat pakolaiset. Samoin kuin he muistavat entisen pääministeri Sipilän asuntotarjouksen. Ei siis ole ihme, että Turkista yritetään vaikka väkisin Eurooppaan ja siitä sitten kohti pohjoisen onnelaa. Onnelaa, jonka suomalaiset veronmaksajat tulevat jälleen kustantamaan.

Nyt Suomi on lähettänyt Kreikkaan rajavartioita. Ei turvaamaan EU:n ja turkin välistä rajaa, kuten kreikkalaiset tekevät, vaan vastaanottamaan laittomasti rajan ylittäviä. Toivottavasti he eivät anna laittomasti rajan ylittäville Suomen Kelan tukiin oikeuttavia oppaita. Samalla kun he ottavat vastaan ateriatoiveita ja petaavat vuoteita heille.

Suomen rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja, prikaatikenraali, evp. Mauri Koskelakin tylyttää Suomen pakolaislinjaa sinisilmäisenä ja pitää mahdollisena, että turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa Suomessa lähitulevaisuudessa. Koskelan mukaan tulevien pakolaisten mukana on tulossa entistä enemmän ääriliikkeiden edustajia, joista monet ovat olleet mukana sotimassa ja väkivaltaan tottuneita. Monet alle teini-ikäisetkin ovat osallistuneet taistelukoulutuksiin. Koskela toteaa myös, että Suomeen tulevien orpolapsien perässä saattaa ilmaantua miehiä, joilla on lahjonnalla saatu paperi isyyden todistamisesta.

Marinin hallituksen unelmissa maahanmuuttajat integroituvat maamme tapoihin ja noudattavat myös lakejamme tulevaisuudessa. Hallitus onkin nyt varautumassa turvapaikkavyöryyn ja antamassa jatkossa laajemmin oikeusapua valtion varoista. Näin hallitus haluaa varmistaa, että entistä suurempi joukko saa turvapaikan suomesta, ja käytännössä luvan jäädä loppuelämäkseen maahamme. Hallituksella on myös suunnitelma, että miten perustetaan järjestelykeskuksia eri puolille maatamme ja miten jouhevasti turvapaikkaprosessit käsitellään.

Sisäministeriö on julkaissut myös raportin, jossa esitellään erilaisia skenaarioita laajamittaisen siirtolaisuuden suhteen. Tutkimuksen mukaan 100 000 turvapaikanhakijasta Suomi vielä muka selviäisi, mutta miljoona tulijaa olisi jo liikaa. Ihmettelenkin, mistä nuo miljardit eurot hyysäämiseen löytyisi, tai mistä leikattaisiin? Samalla kun tiedämme, kuinka vaikeaa on kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen henkilön maasta poistaminen toteuttaa. Suomeen pääsy kun tarkoittaa ikuista lomaa maassamme veronmaksajien piikkiin.

Turvapaikanhakijoilla ei paranneta Suomen taloutta. Osa jo nyt Suomessa olevista maahanmuuttajista on nostanut yli kaksikymmentävuotta toimeentulotukea. Ulkomailla syntyneet saavat lähes neljänneksen kaikesta Suomessa maksetuista toimeentulotuista. Pääkaupunkiseudun tuista noin 40 prosenttia maksettiin yhteenlaskettuna maahanmuuttajille ja heidän Suomessa syntyneille lapsilleen. Voinkin todeta, että turvapaikkaturismi ei ratkaise Suomen huoltosuhdetta, eikä hoitajavajetta. Turvapaikkaturismi lisää ainoastaan veroja ja maksujen korotuksia, sekä suomalaisten tukien leikkauksia.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini